300115 | Hapottaa

Huh huh mikä viikko.

Jos olisin ehtinyt tällä viikolla tilittämään tänne, olisin halunnut haukkua VR:n, ihmiset, lumisateet, talven, pimeyden, pakkasen, universumin, helvetinmoisen kiireen, aikataulut, työt, ihmiset, maailman, tyhmät salillakävijät, deodorantista kieltäytyvät ihmiset, isoon ääneen maiskuttavat ja kahvia hörppivät ihmiset, ruuan, laihduttamisen, lihomisen, miehet, naiset, elämän epäreiluuden ja täyteen buukatut parturit.

Jos olisin ehtinyt, olisin saattanut myös kirjoittaa hyviä juttuja ihmisistä, lumisateista, talvesta, töistä, salillakävijöistä, miehistä, naisista, elämän ihananuudesta ja hyvästä ruuasta.

Perjantai-iltapäivän kunniaksi pitäisi löytää vielä yksi vaihde, ja koittaa yhdessä illassa tehdä kaikki jutut, jotka viikolla jäivät tekemättä. Ja myös jollain mystisellä tavalla laihduttaa sen verran, että saan kimmeltävän makkarankuoren, jota juhlamekoksikin kutsutaan, huomenna päälle ilman vaseliinipurkkia ja kuumailmapuhallinta…. Ideoita?

Advertisements

270115 | TBM – Eduskuntavaaliehdokkaat, tulkaa pois pelloilta!

Eduskuntavaalipöhinä alkaa ihan näillä näppäimillä, ja kohta on taas flyeriä, makkaranpaistokojua, kituvia ruusuja ja joutavia rintamerkkejä tarjolla jokaisessa mutkassa ja kaupan porstuassa. Pukataanpa tämä edellisten vaalien innoittama kolumni ulos ikään kuin varoituksen sanana kaikille eduskuntaan hamuaville.

Ennustan, että tulevan kevään aikana ehdokkaat löytävät tiensä sosiaaliseen mediaan. Luvassa siis alla listattujen konstien lisäksi myös täysin turhanpäiväisiä Facebook-sivuja ja uskomatonta Twitter-pätemistä.

Eduskuntavaaliehdokkaat, tulkaa pois pelloilta!

Hämmästyttävän monelle ehdokkaalle vaalimainonta tuntuu tarkoittavan pelkästään tienposkeen iskettyä julistetta ja postilaatikkoon ”Ei mainoksia, kiitos” –kyltistä huolimatta kannettua lärpäkettä. Nyt eletään vuotta 2011, ja silti eduskuntavaaliehdokkaiden kampanjat tuntuvat hakevan mallia 90-luvulta.

Pellonreunoja ja tienvarsia ”koristavat” julisteet ärsyttävät minua suunnattomasti, ja Vieskalaisen tekstaripalstan tukkeutumisen uhallakin esitän teille ehdokkaat nyt kysymyksen. Miten koette hyötyvänne tienvarsimainoksista? Vastausta kannattaa miettiä erityisesti niiden, joiden mainos on kannettu keskelle erämaataivalta A4-koossa täyteen tekstiä printattuna.  Satasta ohi ajaessa ehtii juuri ja juuri huomaamaan, että siinä oli taas yksi, mutta lukemaan kylttiä ei varmasti pysty. Pahimmassa tapauksessa myös ehdokasnumero on tuhrittu tauluun niin pienellä, ettei sitä edes voi painaa muistiin ”Älä missään tapauksessa äänestä” –listalle. Ymmärrän toki, että tienvarresta löytyy edullinen paikka näkyvyyden tavoittelulle. Kannattaako sitä kuitenkaan käyttää, jos julisteet ja kyltit kääntyvät loppujen lopuksi ehdokasta vastaan?

Sisällön lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös julistetelineisiin. Hyvinvoivaa Suomea tuntuu vähän huteralta lähteä rakentamaan ehdokkaan kanssa, joka ei saa edes omaa julistettaan kunniallisesti pystytettyä. Ouluntien varressa taas erään ehdokkaan plakaatti nojailee anteeksipyytelemättä traktorin peräkärryyn. Tekisi mieli tältäkin ehdokkaalta kysäistä, että niillä paskakärryilläkö meinasit Arkadianmäelle päräyttää?

Epäonnistuneiden tienvarsimainosten lisäksi omaa uskottavuuttaan voi horjuttaa typerillä iskulauseilla, noloilla kirjoitusvirheillä ja arveluttavilla valokuvilla. Siinä vaiheessa, kun esitettä katsoessaan ei tiedä tuijottaako missikilpailujen mainosta vai myöhässä olevaa ystävänpäiväkorttia, on jossakin menty pieleen. Siispä, hyvät eduskuntavaaliehdokkaat, tässä on teille tulevaisuutta varten neuvo – ja vaikka itse sanonkin, niin se on aika hyvä. Älä tee mitään (markkinointitoimenpidettä), jos et tee sitä kunnolla.

(julkaistu Vieskalainen-kaupunkilehdessä 14.4.2011)

Oispa jo huhtikuu.

240115 | Kotiintuloja Kantokylällä

image

Terkkuja täältä kaikkein pyhimmästä, Kantokylältä! Pitää joskus muistaa esitellä armasta kotikylää tarkemminkin, mutta kerrotaan tietämättömille, että Kantokylä on Ylivieskan esikaupunkialueella sijaitseva täyteen rakennettu lähiö, jonka suuren suosion takeena ovat hyvät palvelut ja lyhyt etäisyys Ylivieskan keskustasta. Eiku…

Käyn nykyään sen verran harvoin isieni mailla, että yritän ujuttaa pikaiseenkin vierailuun edes yhden paikallisen ystävän tapaamisen, heitä kun ei varsinaisesti haitaksi asti tuolla Kokkolassa pyöri. Olenkin ihmetellyt, että miten paljon hankalampi Ylivieskasta on lähteä Kokkolaan kuin Kokkolasta Ylivieskaan, vaikka matka on käsittääkseni yhtä pitkä kumpaankin suuntaan… Kukko, Riikka ja Katja, tämä piikki oli teille! 🙂

Mutta tosiaan. Usein nämä vierailut tuppaavat venymään, ja kolistelen kotiin kun vanhukset ovat jo käyneet yöpuulle. Eilen taas totesin, että kyllä nämä yöjalasta Kantokylän peräkamariin kotiutumiset nykyään vaan laimeita – autolla pihaan, hampaanpesulle ja nukkumaan. Toista se oli ennen!

Mieleen nousee aina muutama räväkämpi kotiintulo niiltä ajoilta, kun 17-18-vuotiaana saattoi ilonpito lähteä herkästi vähän lapasesta.  Eräs klassikkotarina syntyi, kun kyytiä kylille odotellessani aloittelin iltaa isukin kanssa tuvan portailla istuen ja ilolientä kevyesti maistellen. Kotevuin sitten reissuiltani ennen aamuviittä melkoisessa laitamyötäisessä silloisen poikakaverini taluttamana. Elokuuta kun elettiin, olivat isipappa ja velipojat pahimmoilleen pihamaalla jahtikamppeissa tekemässä lähtöä kyyhkysjahtiin.

Muuten ei mittään, mutta iskä odotti sattumalta jahtivieraaksi uskovaista työkaveriaan, ja maantieltä kuului jo lähestyvän auton ääni. “Eikai shua ishkä hävetä ku shun pikkhutyttö on iiiihan khännishä?”, huuteli Arja, kun miesväki talon pikkuprinsessaa koitti tupaan houkutella.

230115 | Protskuähky

Mulla on ihan järkyttävä protskuähky. Henkinen siis. Avaatpa minkä tahansa lehden, nettisivun, kaupanoven, blogin (köh köh), jääkaapin, somepalvelun tai jääkaapin, niin ihan varmasti ainakin kerran vilahtaa sana “proteiini” jossakin muodossa. On proteiinirahkaa, -jugurttia, -mehua, -lättyjä, -leipää ja herraties mitä. Pienet kivetkin varmasti tekisivät kauppansa, jos joku keksisi kirjoittaa kylkeen isolla PROTEIINI ja liimata vielä lihaskimpun julkkiksen siihen mainoskasvoksi.

Aivopesu on mennyt niin pitkälle, että itsekin huomaan työpäivän jälkeen kasaavani lautaselle tavaraa sillä periaatteella, että kaikkea löytyy – onhan nyt varmasti kasviksia, hyviä rasvoja, hyvälaatuista hiilaria ja sitä kirottua proteiinia. Olisi kiva vielä joskus syödä lautasellinen pastaa ilman “täs on kyl kauheesti hiilareita” -ajatusta. Ihan kuin ruoka ei olisi enää ruokaa, se on vain ainesosia, kaloreita ja makroarvoja.

Kohta voidaankin pakata kaikki tuotteet samanlaisiin paketteihin ja kirjoittaa päälle vain sisältääkö se hiilihydraattia vai proteiinia. Helpottuis ainakin kaupassakäynti.

200115 | Poppamiehellä koettua

Eilen tuli käytyä tämän Kokkolan kuuluisimman olkapään kanssa kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Sain poppanaiselta kiitosta vedenjuonnista ja kuntoilusta, mutta kaikki muu olikin sitten yhtä kieroutunutta kuin huumorintajunikin. Nilkat olivat löysät, vasen jalka lyhyempi, oikea polvi vinossa, lantio vinossa ja alaselkä mutkalla. Noin niin kuin esimerkiksi.

Siinä penkillä istuessani jäsenkorjuri koplasi alaselkääni ja etsi syitä kierolle selkärangalleni ihan pakaroista lähtien. Juttelimme samalla juuri tatuoinneistani, ja hän kädet hanurillani tiedusteli onko liian henkilökohtaista kysyä kuvien merkitystä. Rupesi väkisinkin hihityttämään, että eiköhän tässä ole henkilökohtaisuusrajojen yli menty jo ja rytinällä, kun toisella on kädet paljaassa ahterissa kiinni.

Kuten eilen jo Facebookissa irvailin, nyt tosiaan huolestuttaa enää vain yksi asia. Luin nimittäin, että uskomattoman moni lapseton on kalevalaisella jäsenkorjaajalla käytyään tullutkin yhtäkkiä raskaaksi. Sen verran on Kantokylälläkin biologiaa opiskeltu, että pelkän pepun taputtelun ei käsittääkseni pitäisi vielä tiineeksi tehdä, mutta aamulla vaivannut pahoinvointi vähän mietityttää… Seuraamme tilannetta.

190115 | TBM – Liikaa lihaa näkyvissä

Tämän viikon muistelukolumni on kirjoiteltu kesäkuumalla, mutta Kokkolan kissat ovat niin kuumaverisiä, että sama näyttää pätevän täällä paikallisissa ravitsemusliikkeissä näin talvipakkasillakin.

Liikaa lihaa näkyvissä

Sandaalit, tennissukat, salihousut, 90-lukua henkivät shortsit ja mauttomilla teksteillä varustetut t-paidat saavat muotitietoisten kansalaisten halveksunnan osakseen joka kesä. Myönnetään, myönnetään – meikäläinenkin on ollut useamman suven vaatimassa näitä vaateparsia poltettavaksi roviolla. Tänä kesänä olen kuitenkin keksinyt yhden puolustuspuheenvuoron näiden sorrettujen vaatekappaleiden hyväksi: ne ovat peittäviä!

Olen tahtomattani nähnyt tänä kesänä enemmän vieraiden naisten alusvaatteita Ylivieskan yöelämässä kuin aiempina vuosina yhteensä. Meillä vanhemmilla naisilla (yli 25 vuotta on vanha, uskokaa minua) itsekritiikki pelaa sen verran, että kotoa lähtiessä saattaa mekko vielä vaihtua pidempihelmaiseen tai jopa pitkälahkeisiin housuihin, jos tuntuu, ettei ensiksi valittu kolttu peittänytkään riittävästi. Nuoremmilla daameilla tämä viimeinen vilkaisu ilmeisesti toimii toisinpäin – pakko vielä lähtöhetkellä vaihtaa mekko, jos ahteri ei joka askeleella vilkukaan ohikulkijoiden iloksi.

Jos vaatekaupassa ei oikein tiedä, mitä tarkoitusta varten mikäkin lumppu on olemassa, niin voin kertoa vinkin. Yleensä hintalapussa lukee, mitä vaatekappaletta kyseinen riepu edustaa. Toppi tarkoittaa suomeksi sanottuna paitaa, ja paidan kanssa on julkisilla paikoilla tarkoitus käyttää stringejä pidempilahkeisia alaosia. Mekko taas on se paitaa pidempi kolttu, jota voi pitää ihan paljain säärinkin. Kannattaa ensin kuitenkin varmistaa, että mekon helma yltää edes pari senttiä vesirajan alapuolelle, niin istuminenkin onnistuu eikä helmaa tarvitse koko ajan nyhtää alaspäin.

Myönnän toki, että omissakin vaatevalinnoissani on saattanut tapahtua yli- tai oikeastaan alilyöntejä, mutta lyhyiden helmojen kanssa yritän ylläpitää illuusiota peittävistä vaatteista ainakin sukkahousuilla. Ymmärrän, että kesäkuumalla ei sukkahousujen käyttäminen tule kuuloonkaan, mutta ehkä silloin voisi vaatekaapin kätköstä kaivaa edes hitusen pidemmän leningin sulojensa peitoksi. Voisi muuten kuvitella, että miehet ottaisivat tällaisen paljastavamman trendisuuntauksen vastaan ilomielin. Hämmästyksekseni olen kuullut jopa muutaman kaksilahkeisen intoutuneen tuumaamaan, että jotain pitäisi vielä nykyäänkin jättää mielikuvituksen varaan.

Olkoon se sitten vaikka vain alusvaatteiden väri.

Julkaistu kaupunkilehti Vieskalaisessa 14.7.2011

Neljässä vuodessa omakin hameenhelma on kiivennyt entistä ylemmäs, mutta väitän että paljaita pakaroitani ei silti ole kukaan sivullinen joutunut vasten tahtoaan katselemaan baaritiskillä.