050115 | TBM – Juntti joukkoliikenteessä

Somessa käsitteet #throwbackthursday ja #tbt ovat tulleet kaikille jo tutuksi. Aloitetaanpa maanantain kunniaksi uusi perinne, ja polkaistaan näin viikon aluksi ilmoille aina meikäläisen vanha kolumni niiltä ajoilta, kun sain rustailla kolumneja paikallislehtiin. Tämä on siis throwback monday!

Tämä kolumni tuli mieleeni, kun matkustelin männä viikolla jälleen tuolla isommissa kaupungeissa. Vuodet ovat vierineet, mutta yhä vain sitä onnistuu käyttäytymään niin, että bussikuskit huokailevat naama mutkalla toiminnalleni. Tampereella aiheutin paikallisliikenten kuskille suunnatonta mielipahaa maksaessani 2,60 euron hintaisen matkan kakskymppisellä, ja herra joutui ilmeisesti näkemään kohtuuntonta vaivaa vaihtorahoja etsiessään. Helsingissä bussi taas joutui tekeen pysäkilleni äkkijarrutuksen, kun en huiskauttanut kättäni riittävän ajoissa. Ilman silmälaseja pysäkillä seisoneena olin ensin innokkaana heiluttanut neljälle väärälle bussille ja sitten juuri oikean bussin kohdalla päätin, että nostan käden ylös vasta kun näen lukea, mihin bussi on matkalla… Harmi, että näkökyky alkaa olla sillä mallilla, että bussi oli jo pysäkin kohdalla ennen kuin tajusin, että minun pitäisi olla tuolla kyydissä.

Juntti joukkoliikenteessä

Kun tällainen paljasjalkainen maalainen pääsee harvakseltaan käymään isommalla kirkolla, riittää ihmeteltävää joka reissulle. Vietin viime viikon Etelä-Suomessa, ja sain ottaa tuntumaa joukkoliikenteen iloihin tai oikeastaan sen ilon puuttumiseen. Isompien kaupunkien paikallisliikenteen henkilökuntaa kun on ilmeisesti kielletty tervehtimästä asiakkaitaan tai katsomasta matkustajia silmiin maksua periessään.

Helsingissä sain pysähtyä miettimään maailman pahuutta, kun olin juuri ehtinyt painamaan lähijunan ovien avausnappulaa ja juna lähti samalla hetkellä matkaan – jättäen minut kylmästi laiturille ruikuttamaan. Tampereella puolestaan lähdin kaverini luota ennakkoluulottomasti linja-autolla keskustaan. Ystäväni neuvoi minut matkaan, ja yllättäen löysin oikean bussipysäkin ja tein sen jopa ennen linja-auton saapumista. Muut matkustajat kuittasivat matkansa matkakortilla, jota he umpimielisen näköisenä vilauttivat bussikuskin edessä olevalle koneelle tervehtimättä kuljettajaa edes nyökkäyksellä.

Vuorollani astuin linjurin kyytiin minäkin, ja tervehdin kuljettajaa kuuluvasti niin kuin kotona on opetettu. Kuljettaja ei vastannut vaan tuijotti odottavasti, ja vaisusta vastaanotosta häkeltyneenä rupesin suorittamaan maksua kyydistä. Puristin näpeissäni kolikoitani ja koetin ojentaa niitä kuljettajalle, joka ei tehnyt elettäkään ottaakseen hilujani vastaan. Hämmennyin ja jäin käsi ojossa toljottomaan kuskia, kunnes hän viimein heräsi horroksestaan ja tiuskaisi ”Tuohon!” osoittaen samalla edessään olevaa muovikourua, johon rahat oli tarkoitus laittaa. Kiitokseni vaihtorahoista kaikuivat kuuroille korville kuljettajan kaasuttaessa vihaisesti matkaan selvittyään maalaisasiakkaastaan.

Aijai, toista se oli ennen vanhaa Kantokylällä, jossa onnekseni koulukyytejä ajeli ystävällinen herrasmies. Kuljettaja pysähtyi usein pysäkilleni odottamaan hetkeksi, vaikka en ollutkaan ajoissa tienpäässä odottamassa. Kun viimein laukkasin verenmaku suussani talviaamun pimeydestä bussin ovelle, kuljettaja kertoi pysähtyneensä varalta, koska ”Kyllähän sinä yleensä näin tiistaiaamuisin oot kyydissä tullu.

(julkaistu Vieskalainen-kaupunkilehdessä 8.12.2011)

Onneksi Kokkolassa pärjää pelkällä pyörälläkin.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s