230215 | TBM – Ihmeellinen elämä

Tämän vanhan kolumnin loppulause putkahti mieleeni tänään. Elämä on arvaamatonta, mutta onneksi toivoa paremmasta on niin kauan kuin on elämääkin.

Ihmeellinen elämä

Vaikka auringonpaiste on viime viikkoina hellinyt ja hoivannut pohjoisen kalpeaa kansaa, on saatu lukea myös synkemmistä uutisista. Viikatemies ei ilmeisesti lämpöä pelkää, niin tiuhaan karmeista tapahtumista on tämänkin suven aikana uutisoitu. Alkuviikosta kaksi miestä menetti henkensä jonottaessaan pikaruokaravintolan autokaistalla. Tätä kirjoittaessani ei ollut vielä tarkasti tiedossa, mistä pistoolin esiin kaivamiseen johtanut riita alkoi. Poliisi arveli ammuskelun syyksi eräässä haastattelussa, että jollakin meni hermot grillijonossa. Tovi sitten entisaikojen formulasankarin elämä puolestaan muuttui silmänräpäyksessä, vaikka oma henkikulta säilyikin, kun viinanhuuruinen illanvietto katkesi kamalaan rysäykseen ja ystävän kuolemaan.

Tällaisten uutisten keskellä tulee välillä miettineeksi, miten hatarasti elämänlanka roikkuu ihmisessä kiinni. Kohtalon kulkuun ei aina itse voi vaikuttaa, joskus sitä vain osuu väärään paikkaan, väärään aikaan. Uskoipa kohtaloon tai ei, niin tällaiset tapahtumat jättävät harmittavan paljon tilaa jossittelulle. Jos viinaryyppyjä olisi ollut yksi vähemmän, olisiko liipaisinsormi ollut yhtä herkkä? Jos taikajuoma olisi jätetty väliin edes parin kierroksen ajaksi, olisiko tullut hypättyä kulkupelin rattiin? Jos grillijonossa etuilevaa öykkäriä ei olisi kehotettu menemään jonon hännille, olisiko tappelu jäänyt syntymättä?

Päättäjät ovat jo useampaan otteeseen koittaneet tarjota ratkaisuksi milloin mihinkin aselain tiukentamista, ja viinaveroakin on hilattu tasaiseen tahtiin ylöspäin. Pelkällä paperinpyörittelyllä näitä välikohtauksia tuskin onnistutaan kokonaan kitkemään. Jos sen viinapullon tosissaan haluaa, siihen löytyy kyllä rahaa, maksoipa pullo viisi tai viisitoista euroa. Sama pätee pyssyihin. Jos asetta haluaa heiluttaa, ei se tarve välttämättä lupakansiota katso. Varsinkaan, kun suomalaisissa kodeissakin on valtavat määrät aseita, joita ei viranomaisten papereissa ole edes olemassa.

Jos huhut pitävät paikkaansa, niin jokaisella on käytettävissä lopulta vain yksi elämä. Kannattaa varmaan miettiä tarkkaan mihin sen  käyttää.

(Julkaistu Kaupunkilehti Vieskalaisessa 7.7.2010)

Advertisements

200215 | TGIF!

Luojalle kiitos tästä perjantaista. Teen maailmalle ja itselleni palveluksen, ja aloitan viikonlopun viettämisen päiväunilla. Viikon salilla rehkimiset eivät perinteiseen tapaan näy muualla kuin askeleen raskaudessa, venyttely ja rullailu on ihan yliarvostettua. Jalkatreenin päälle pelattu säbäturnaus (josta alla näkyvä Norsulauma muuten VOITTI PRONSSIA!!!) ja eilinen säbävuoro pitävät huolen siitä, että kovin kevein askelin ei viikonlopun viettoon lähdetä.

wpid-img_20150218_135917.jpg

Tässä vielä kuva, joka kuvastaa tämänhetkistä työkykyä:

i-cant-fucking-read-dog

Hyvää viikonloppua! 🙂

160215 | TBM – Kravatti sivuun ja säbään!

Melkeinpä siitä saakka, kun kamppeeni ja koirani Kokkolaan kannoin, on torstai-iltoihin kuulunut kiinteästi parin tunnin höntsäily säbän merkeissä. Työyhteistöstä kasaan raavittu sählyporukka sai yhden punaviininhuuruisen pikkujoulun seurauksena nimen White Elephants, ja tuota nimeä olemme koittaneet ylpeydellä kantaa.

Tähän mennessä norsulauma on osallistunut vasta yhteen turnaukseen ja saanut järjestettyä vain yhden saunaillan…. Mutta lisää on tulossa!

Kravatti sivuun ja säbään!

Työporukkamme sählyilta on pikkuhiljaa kivunnut yhdeksi arkiviikkoni kohokohdista. Tai itse asiassa me kyllä puhumme säbästä, ihan vaan siksi, että se kuulostaa ammattimaisemmalta ja kovemmalta toiminnalta kuin joku satunnainen sählääminen. Ja kovaa meno paikoitellen onkin. Voin nimittäin kokemuksesta kertoa, että rauhallisempikin virkamies muuttuu kuulkaas ihan toiseksi ihmiseksi, kun puku vaihtuu t-paitaan ja salkku sählymailaan.

Olipa sitten päällikkö tai ihan perusduunari, säbävuorolla kaikki saavat samanlaisen kohtelun, eikä pelin tiimellyksessä muutenkaan ehditä titteleitä tuijottelemaan. Monenlaisia työporukan yhteisiä harrastuksia ja ajanviettotapoja on tullut vuosien saatossa kokeiltua eri työpaikoissa, mutta tämä säännöllinen urheiluhetki pienellä porukalla on kyllä mielestäni yksi parhaista tavoista tutustua uusiin työkavereihin. Kinkkisimmissäkin työasioissa on helpompi rimpauttaa tyypille, jonka kanssa on sählyn merkeissä heitellyt yläviitosia kuin naamatutulle, jonka kanssa ei ole tullut poristua muuta kuin ilmoista.

Oma säbäkäyttäytymiseni ei valitettavasti juurikaan eroa arkipäivän Arjasta. Sählyvuorollakin eläydyn ehkä hieman liikaa, ja huutelen vaihtopenkiltä asiattomia kommentteja vastustajille melkein yhtä paljon kuin kannustuksia omalle joukkueelleni. Ärräpäät ovat kentälläkin harmittavan löysässä, ja jokaista epäonnistunutta laukausta ja väärään paikkaan eksyvää syöttöä saattelee vähintään yksi voimasana. Toisaalta myös ilakoin onnistumisista kuin pieni lapsi, ja onnekkaintakin räkämaalia juhlin vähintään yhdellä kiljaisulla.

Tiukkoihin matseihin kuuluu tietysti oleellisena osana jälkipelit. Torstai-illan pelien jälkeen suunsoitto alkaa heti perjantaina, kun työpaikan oven saa kiskottua auki. Tappiolle jääneille irvaillaan, lopputuloksia muistellaan isoon ääneen ja ruoditaan kentällä kulloinkin loistaneet pelaajat, hyvässä hengessä tietenkin. Ja tiedättekö mikä työporukkamme säbävuorolla on ihan parasta? Vaikka työpaikalla puhutaankin usein säbäjutuista, säbävuorolla ei koskaan puhuta työjutuista.

(Julkaistu Sanomalehti Kalajokilaaksossa 17.11.2012)

Norsulauman tämänhetkinen kisakunto punnitaan keskiviikkona leikkimielisessä turnauksessa. Niin leikkimielisessä, että kisapaikalta taidettiin viimeksikin lähteä kotia kohti häntä koipien välissä pettymystä nieleskellen ja kyyneleet poskilla valuen.

100215 | Kehuja oikeassa paikassa

Raivataanpa vaihteeksi vähän jalansijaa sisustusbloggaamisessa. Haluan esitellä pienen, mutta nerokkaan yksityiskohdan ystäväni, isoveljeni Jannen kotoa.

“Olen ylpeä sinusta”, “Näe kauneutta täällä”, “Unelmoi isoista ja pienistä asioista”… Loistavia ajatuksia ja kehuja mihin tilanteeseen vain, mutta erityisen mainiosti ne sopivat tämän oven katselijalle.

image

Sanoinhan jo, että tämä on vessan ovi?

090215 | TBM – Ystävänpäivä joka päivä

Näin ystävänpäivän lähestyessä sitä aina tajuaa, miten mulla on käyny ihan järjetön tuuri, ja ympärille on kasautunut huikean hienoja tyyppejä. Kaikkien kamujen kans ei nähä likimainkaan joka viikko (tai edes kuukausi!), mutta silti tiietään kumminkin päin, että olemassa ja ajatuksissa ollaan.

Kokkolaan muuton myötä väite siitä, että aikuisena on vaikea saada uusia ystäviä,  on onneksi osoittautunut ihan paskapuheeksi. Ois muuten meikänkin elämä uudessa kotikaupungissa melko nihkeää,  jos lähimmät ystävät löytyis 80 kilometrin päästä.

Samoissa ajatuksissa oon ollu näköjään neljä vuotta sitteki, kas näin:

Ystävänpäivä joka päivä

Ystävänpäivä oli ja meni, mutta kuten eräässä kiertoviestissä todettiin: Ystävä on ystävä joka päivä -ilman postikulujakin. Todellinen ystävähän on vähän kuin paranneltu versio perheenjäsenestä, tuntee sinut pohjamutia myöten ja siitäkin huolimatta haluaa pysyä elämässäsi – ja vieläpä täysin vapaaehtoisesti! Ystävyys on ainakin minun mielestäni paljon enemmän kuin se joutava ja kimaltava krääsä, josta kauppojen hyllyt helmikuun alkupuolella täyttyvät. Se on enemmänkin pieniä tekoja, ymmärrystä ja ihania yhdessä vietettyjä hetkiä.

Sydämenkuvilla kuorrutettua mukia paremmin ystävyydestä kertookin yksinäiseen iltaan lähetetty simppeli tekstiviesti “Miten sulla menee? Oot ollu ajatuksissa.” Ja vaikka suklaasta tykkäänkin, niin mieluummin vaihdan vaikka kaikki maailman suklaarasiat kesken työpäivän sähköpostiin kilahtaviin viesteihin, joissa ihana ystävä muistaa kysyä kuulumisiani ja huolehtia jaksamisestani.  Olenkin vakaasti sitä mieltä, että pitsisten sydänpehmolelujen sijaan niille oikeille ystäville pitäisi vähintään kerran vuodessa antaa palkinnoksi ja kiitokseksi mitali, pokaali ja ruskea kirjekuori!

Tuskin kukaan odottaa ystäviltään varsinaisia ratkaisuja kulloinkin käsillä oleviin ongelmiin. Mutta jo tieto siitä, että kännykän kantaman päässä on toinen ihminen, joka on oikeasti kiinnostunut siitä mitä sinulle kuuluu, tuntuu hyvälle. Yhteydenpitovälineitä ja -kanavia on nykyään vaikka muille jakaa, mutta silti yhteydenpito erityisesti edempänä asuvien ystävien kanssa saattaa aika ajoin kangerrella. Todellisen ystävän tunnistaa muuten siitäkin, että pitkänkin hiljaisen kauden jälkeen juttu voi jatkua samasta pisteestä mihin se viimeksi tavatessa jäi.

Omat ystäväni ovat onnekseni läsnä ja tavoitettavissa jokainen päivä, vaikka en muistakaan heitä siitä tarpeeksi usein kiittää. Ystävänpäivän tärkein tehtävä taitaakin olla se, että me huonomuistisimmatkin ymmärrämme silloin kertoa ympärillä oleville ihmisille, miten tärkeitä he oikeastaan ovatkaan. Tosiystävien rooli korostuu entisestään silloin, kun elämä oikein kunnolla moukaroi. Muutkin ovat varmasti huomanneet, että kun kyyti on riittävän kuoppaista, mukana jaksavat roikkua vain ne sitkeimmät – ja parhaimmat. Kiitos siitä, kamut!

(julkaistu Kaupunkilehti Vieskalaisessa 17.2.2011)

Pus!😍

040215 | Kuvaterveisiä kuntosalilta

Kirjoittelin aiemmin, että ainakin nyt kuukauden ajan treenitukikohtanani toimii Kokkolan legendaarisen Urheilutalon kuntosali. Tuolloin mainitsin parilla rivillä seinien lappusumasta, joihin väkisinkin huomio treenatessa kiinnittyy. Näiden lappusten perään ovat monet muiden salien asiakkaat uteliaina kyselleet, ja teitä ilahduttaakseni ja sivistääkseni otinkin osasta lappuja kuvan yksi ilta, kun kyykkääminen ei oikein maistunut. Osa lapuista löytyy seinältä n. kuutena kappaleena, enkä ihan jokaisesta kopiosta kehdannut kuvaa ottaa.

Näitä kuvia kun katselin, niin tuli mieleen bisnesidea… Kokkolahan on täynnä kuntosaleja, mutta yksikään saleista ei ole profiloitunut pelkästään maastavedon puolestapuhujaksi ja Urheilutalollakin tuo kuningasliike on ihan lapsipuolen asemassa. Kun ens lauantaina voitetaan Ronin ja Hellun kanssa lotosta, niin perustan uuden salin. Nimikin on jo valmiina – “Maastaveto tässä”.

    urkkatalo2  urkkatalo

Eilisillan saavutuksiin kuului kolmen tunnin päiväunien lisäksi pyykkääminen, joten tänään voin kerrankin mennä hyvällä omatunnolla salille.

Puhtailla trikoilla.

020215 | TBM – Varo, puuma!

En tiijä miksi tää kolumni pompsahti mieleen just nyt. Tai tiijän, mutta en halua kertua. Eläinaihetta, olokaapa hyvä:

Varo, puuma!

Netti on viime aikoina pursunnut uutisia valppaana saalistavista puumanaisista, jotka viihtyvät itseään nuorempien miesten seurassa. Viisikymppisen miehen kainalossa keikkuva parikymppinen tyllerö ei enää uutiskynnystä ylitä, mutta jos keski-ikäisen naisen käsipuolesta bongataan nuori mies, niin johan rupeaa lööppitilaa löytymään. Jotain sukupuolten välisestä erosta kertoo sekin, että nuorukaisten kanssa viihtyvää naista kutsutaan vähemmän mairittelevasti puumaksi, mutta nuoressa seurassa viihtyvälle miehelle ei ole edes vaivauduttu keksimään lempinimeä.

Mihin raja sitten vedetään, ja kuka sen vetää? Tässä vaiheessa lienee hyvä painottaa, että tartuin aiheeseen, koska se on mielenkiintoinen – en suinkaan siksi, että omaankin mittariin pyörähtää parin vuoden päästä jo kolmosella alkava luku. Niin, ikähän on vain numero, mutta mediapyörityksen myötä aiheeseen kiinnitetään nykyisin paljon huomiota. Lähteideni mukaan puumanaisia useimmiten arvostelevat rannalle ruikuttamaan jääneet oman ikäluokan miehet sekä nuoremmat naiset, joita ahdistaa se, että samalla ruokakupille pyrkii muitakin nälkäisiä. Suomessa puumanaiselle on antanut kasvot Katri Helena, jonka kalakaveri on rouvaa rapiat 30 vuotta nuorempi. Ei siis mitään hätää kolmekymppiset sinkkunaiset, teidän oma sydänkäpysennehän ei tällä logiikalla ole välttämättä vielä edes syntynyt!

Naiset ovat vuosikymmenten ajan kantaneet niskassaan valtavia ulkonäköpaineita, joista kaksilahkeisten on jo aika saada osansa. Pikainen googlettelu kun kertoi, että nuorissa miehissä vetoaa ulkonäkö, urheilullisuus ja rento elämänasenne. Mietitäänpä vertailun vuoksi yli kolmekymppisiä vapailla markkinoilla olevia miehiä, joista iso osa on juuri viivähtänyt pitemmän tovin parisuhteessa. Hyvällä kotiruualla ja sohvalla muhiessaan he ovat pehmentyneet sen verran, että samoilla apajilla pyörivä parikymppinen jalkapalloilija saattaa naisnäkökulmasta hyvinkin vaikuttaa yökerhon värivaloissa houkuttelevammalta tanssittajalta.

(Julkaistu kaupunkilehti Vieskalaisessa 27.9.2012)

Niin kerta.