030115 | Ikävä

Joulukuun 12. päivä mun piti tehdä se, mitä jokainen koiranomistaja varmasti on joskus pelännyt – saatella rakas karvainen kaveri viimeiselle matkalle.

Aina, kun luulen tottuneensa ajatukseen, että koiraa ei enää ole, tulee sellainen “eihän tämä voi olla totta” -tunne. Mulle tuli semmonen äsken, kun selasin puhelimen kuvagalleriaa ja törmäsin Pumpsin kuviin. Ikävä.

Ajatus siitä, että ei enää ikinä saa rutistaa Pumpsia syliin, herätä sen huokailuun, kuulla ensimmäisenä aamulla sen kynsien rapinaa parketilla, löytää sitä saunanlauteilta lämmittelemästä, hämmentyä lenkillä sen pelkotiloista rullalautoja ja viemärinkansia kohtaan, nukkua päiväunia koira kainalossa tai hermostua sen jaloissa pyörimiseen repii sydämen rikki.

En ois ikinä uskonut, että tämä voi ottaa näin lujille.

wpid-img_20141228_090348.jpg

wpid-img_20141102_185630.jpg

wpid-img_20140324_181653.jpg

wpid-img_20140628_161558.jpg

wpid-img_20140923_213708.jpg

wpid-img_20140704_125106.jpg

En ala.

Advertisements